Ohjelmistoyhtiö Efecte vahvistaa Saksan-toimintojaan

Tunnisteet: Press releases

Kansainvälisille markkinoille tähtäävä ohjelmistoyhtiö Efecte on vahvistanut Saksan-tiimiään.

Suomalainen ohjelmistoyhtiö Efecte, joka tarjoaa pilvipohjaisia palvelun- ja identiteetinhallinnan ohjelmistoja sekä niitä tukevia asiantuntijapalveluita, jatkaa kansainvälistymistään ja kasvaa voimakkaasti Saksassa.

Yhtiö on rekrytoinut palvelukseensa keskeisen yhdysvaltalaisen kilpailijansa Saksan-tiimin.

”Tiimimme vahvistuminen alan huippuosaajilla valaa meihin uskoa siitä, että tuotteemme ja palvelumme ovat erittäin kilpailukykyisiä ja kiinnostavia. Tarinaamme uskotaan”, Efecte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Suhonen sanoo.

”Saksa on kiinnostava markkina, sillä siellä murros perinteisistä lisenssiohjelmistoista pilvipalveluna tarjottaviin ohjelmistoihin on vasta aluillaan. Pohjoismaissa enemmistö yrityksistä ja organisaatioista ostaa nämä palvelut jo pilvestä, mutta Keski-Euroopassa ollaan jäljessä tässä kehityksessä”, Suhonen kertoo.

”Kartoitimme Euroopasta potentiaalisimpia markkinoita kansainvälistymisellemme. Saksa tarjoaa parhaat mahdollisuudet taloustilanteen näkökulmasta, ja se on myös Euroopan suurin markkina: Efecten kohdemarkkina Saksassa on Pohjoismaihin verrattuna yli kymmenkertainen.”

Tällä hetkellä Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa toimiva yhtiö aikoo laajentaa toimintaansa Euroopassa. Mahdollisena kohteena ovat yhtiön nykyisten toimintamaiden naapurimaat Euroopan talousalueella.

Lisätietoja:

Sakari Suhonen
Toimitusjohtaja
Efecte Oy
sakari.suhonen@efecte.com
+358 50 384 3576

 

Efecte Oy

Efecte on suomalainen ohjelmistoyhtiö, joka tarjoaa pilvipohjaisia palvelun- ja identiteetinhallinnan ohjelmistoja sekä niitä tukevia asiantuntijapalveluja. Autamme organisaatioita keskittymään itselleen olennaisimpaan toimintaan auttamalla niitä parantamaan ja kehittämään tietojärjestelmiään. Olemme markkinajohtaja Suomessa ja yksi Pohjoismaiden suurimmista keskisuurten ja julkisten organisaatioiden palveluntarjoajista. Yhtiö on perustettu vuonna 1998, ja se toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Efectessä työskentelee noin 80 alan ammattilaista, ja vuoden 2016 liikevaihto oli 8,3 miljoonaa euroa.

Efecte

Kirjoittanut Efecte