Efecten toimitusjohtaja: ”Tuotteen ohi ei ole oikotietä”

Tunnisteet: Efecte

”Tässä bisneksessä tuotteen ohi ei ole oikotietä”

Efecten toimitusjohtajaksi Nokialta vastikään siirtynyt Niilo Fredrikson valottaa päätöksensä taustoja, kertoo hyvästä johtamiskulttuurista ja perustelee, miksi softabisneksessä tulee ensimmäiseksi miettiä tuotteen olemusta.

Miksi päätin vaihtaa lupaavan uraputken Suomen suurimmassa yrityksessä pienehkön ohjelmistoyrityksen toimitusjohtajuuteen?

Efectelle oli helppo sanoa kyllä, vaikka samaan aikaan Nokia on upea yhtiö ja sieltä lähtö oli vaikea päätös.  Yli kymmenen jättiyrityksissä vietetyn vuoden jälkeen mahdollisuus kasvattaa ja kansainvälistää suomalaista ohjelmistoliiketoimintaa yrittäjämäisessä roolissa oli niin lähellä sydäntä, ettei siihen voinut sanoa ei.

Ala tuli tutuksi jo kouluaikoina, kun koodasin demoja ja pelejä. Niistä oli lyhyt hyppy ensimmäisiin kaupallisiin projekteihin. Rakkaus lajiin ei ole kadonnut, vaikka tyttöystävän (nykyisin vaimoni) löytymisen ja oman yrityksen perustamisen myötä ohjelmointiharrastus jäi taka-alalle.  Ohjelmistotuotteiden ja pilvipalveluiden skaalautuvuus viehättää edelleen.

Efectessä saan soveltaa myös viiden USA:n vuoden ja kahden suurelta osin lentokoneessa vietetyn vuoden oppeja pienen mutta lupaavan suomalaisen yrityksen kasvattamiseen. Suomalaisia tuotteita ja osaamista ei tarvitse maailmalla todellakaan hävetä.

Hybridijohtamista

Mitä maailmalla ja maailmaa kiertäen vietetyistä vuosista on jäänyt käteen?  Olen tutustunut eri kulttuureihin ja oppinut arvostamaan osaamista Suomen ulkopuolella.  Samalla olen huomannut, kuinka isoja vahvuuksia meillä on. Erot näkyvät myös johtamistavoissa.

Maailmalla johtaja puhuu, muut kuuntelevat. Suomessa, vaikka joku ehkä haluaa muuta väittää, kuunteleminen on paljon vahvemmassa osassa. Tuttu teesi edestä johtamisesta pätee, mikä on suuri vahvuus. Ihmisille tulee kuitenkin jättää tilaa hoitaa oma tonttinsa omalla asiantuntemuksellaan.

Erityisesti Pohjois-Amerikassa osataan ajatella isosti. Nähdään mahdollisuuksia, “mitä voisi olla”. Suomessa jäädään liian usein jumiin lukuihin. Piilaakson startupit fokusoivat tuotteeseen ja palveluun ja miettivät sitten, millaisia lukuja näistä voisi johtaa. Nämä johtamisfilosofiat on hyvä yhdistää. Itse pidän tärkeinä seuraavia asioita.

Panosta tuotteeseen

Skaalautuvaa SaaS-liiketoimintaa rakennettaessa kaikki alkaa tuotetodellisuudesta. On osattava nähdä oma tuote ja sen relevanssi, ja tehdä siitä kiinnostava ja kilpailukykyinen. Tuotelähtöisyyttä pidetään huonona, mutta tuotteen ohi ei ole oikotietä tässä bisneksessä.

Tuote- ja palveluosaajien arvostaminen on yksi osa tätä.  Moni viime aikojen huikein teknologiasaavutus perustuu ohjelmointiin, jonka takana ovat todella pienet tiimit tai jopa yksittäiset ihmiset. Efectellä osataan arvostaa teknistä ja design-työtä.

Aseta ihmiset keskiöön

Kun toimitaan useissa maissa, yhteydenpidon ja kulttuurin rooli on entistä merkittävämpi. Ajatustenvaihto ei enää tapahdu luontevasti kahvipöydän ääressä, mutta yhteistyö on silti yhtä tärkeää. Tässä korostuvat skypet, slackit, teamsit ja muut teknologiaratkaisut, mutta mikään niistä ei kuitenkaan korvaa läsnäoloa, kasvokkain kohtaamista. Erityisen tärkeää läheinen yhteistyö ja keskinäinen ymmärrys ovat kansainvälistymisen ja kasvun pyrähdyksessä.

Kuuntele asiakkaita

Kun yritys kasvaa ja kansainvälistyy, taipumus on miettiä sisäisiä prosesseja ja katse kääntyy helposti sisäänpäin. Asiakkaita pitää kuitenkin kuunnella jatkuvasti herkällä korvalla. Asiakaspalaute ja -toiveet ovat yksi tärkeimmistä syötteistä järjestelmälliseen tuotehallintaprosessiin.

Prosessin läpinäkyvyys ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuudet myös lisäävät keskinäistä luottamusta.  Kaiken ei tarvitse tapahtua heti, kun aikataulut ja prioriteetit ovat eri osapuolilla tiedossa.

Miksi juuri Efecte?

Suomessa ei ole montakaan kansainvälisesti kiinnostavaa B2B SaaS -liiketoimintaa harjoittavaa yritystä. Efecte on yksi niistä.

Viime vuonna First Northiin listautunut yhtiö on mielenkiintoisessa vaiheessa. Se kansainvälistyy paraikaa kovaa vauhtia, samaan aikaan kun Suomessa kasvupanostukset jatkuvat.  Liiketoiminnan kasvattaminen on aina kiinnostanut minua. Miten otetaan jotain aluksi pientä ja tehdään siitä tosi isoa. Efectessä on valtavasti potentiaalia juuri tähän.

Toimitusjohtajalle on myös tärkeää pystyä luottamaan taustavoimiinsa, ja Efecten kohdalla ne ovat vahvat. Hallitus on täynnä raskaan sarjan osaajia, joihin olen päässyt tutustumaan toimiessani Efecten hallituksen jäsenenä viimeisen vuoden aikana.  Myös alaa tuntevat merkittävät omistajat antavat hyvän selkänojan yhtiön toiminnalle.

Näistä mietteistä lähden innolla kipparoimaan Efecteä – sen tuotteita, ihmisiä ja asiakassuhteita – kohti seuraavia etappeja.

Niilo Fredrikson

Kirjoittanut Niilo Fredrikson

CEO @ Efecte.

Liity postituslistalle! Saat tietoa tuotteistamme ja asiantuntijoiden artikkeleita.

Tutustu myös englanninkieliseen blogiimme, jossa on paljon sisältöä jota et muualta löydä.